| |
Ajankohtaista
Naisday-messut Turussa
Satu Järvenpää osallistui Naisday-messuille 8.-9.3.2008,
klo 9-17, Caribia, Turku. Messut järjestettiin tänä
vuonna 14. kerran. Täydentävät hoitomuodot olivat mukavasti
esillä, sillä vyöhyketerapiaa löytyi useastakin
hoitopisteestä, samoin kuin intialaista päähierontaa.
Havaittavissa on, että yleisö haluaa vaihtoehtoja perinteisten
hoitomuotojen rinnalle. Kysyntä yllätti, sillä näytehoitoja
riitti molemmille päiville aamusta messuovien sulkeutumiseen
saakka. Ikäjakauma oli laaja, vierailijoissa löytyi nuoria
naisia samoin kuin eläkeiän saavuttaneita. Ihmiset olivat
aidosti kiinnostuneita mitä kaikkea vyöhyketerapialla voi
saada aikaiseksi. He tulivat juttelemaan avoimin mielin ja päivän
mittaan sain käydä läpi useita antoisia keskusteluja.
Laaja kävijämäärä
Tänä vuonna osallistujia oli runsaat 9808 kävijää.
Yli sadan messuosaston ammattilaiset sekä lähes viidenkymmenen
ohjelmanumeron hyvinvointivinkit saivat naiset etsimään
tapahtuman keskeltä uutta minää, jonka he varmaan jollain
tasolla löysivätkin. Naisdayn tehtävänä on
ollut nostaa naisellista itsetuntoa ja tarjota piristystä sekä
vaihtoehtoja - ja siihen se pyrkii jatkossakin.
Ensi vuonna Naisday -tapahtuma järjestetään 7. - 8.3.2009.

Kävijöiden kysymyksiä
"Voiko vyöhyketerapiasta olla apua painonhallinassa?"
- Kyllä vyöhyketerapiaa suositellaan myös painonhallintaan.
Sen avulla on mahdollista mm. vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Lisäksi
hoitoon voi liittää ns. puhdistavia hoitoja, joiden tarkoituksena
on edistää kuona-aineiden poistumista kehosta. Koska ravinnon
merkitys painonhallinassa on merkittävä, ruokavalio-ohjeiden
laadinta on osa kokonaisvaltaista painonhallintaohjelmaa. Tarvittaessa
siihen lisätään myös lisäravinneohjeistus.
"Olenko minä näin sairas, kun jalkapohjassani
tuntuu olevan vain arkoja ja kipeitä kohtia?"
- Vaikka kipeitä kohtia löytyisi useitakin, ei se tarkoita
että ihminen on heti sairas. Vyöhykkeen alla oleva elin
tai elintoiminto on epätasapainossa ja painelussa tuntuvalla
kivulla se viestittää vyöhyketerapeutille, että
tämä toiminto tarvitsee hoitoa. Kivun ilmetessä hieromista
jatketaan, jolloin kipukin alkaa hellittämään ja
näin keho on saanut viestin tasapainottaa juuri sen kohdan
toimintaa. Kipu ei saa olla raastavaa eli usein puhutaan "hyvänolon
kivusta".
"Kuinka usein vyöhyketerapiassa on hyvä käydä?"
- Käyntimäärät ovat yksilöllisiä.
Suosituksena on, että ensimmäiset 2-5 kertaa käytäisiin
viikon välein. Joku saattaa saada avun jo muutamasta kerrasta,
toisen tarvitessa hoitoa jopa vuoden. Käyntikertoja vähennetään
asteittain siten, että ylläpitävä hoito tapahtuisi
kerran kuukaudessa.

Messutunnelmia
Ensimmäinen osallistumiseni messuille oli minulle positiivinen
yllätys. Messustandin sisustus alkoi ystävän avustuksella
jo hyvissä ajoin perjantai-iltapäivällä ja paikka
oli valmiina itse tapahtumaan jo ennen kuin suurin osa näytteilleasettajista
oli edes saapunut paikalle.

Lauantaiaamuna saapuessani paikalle klo 8, oli messuovien takana
jo jono. Odotin ovien avautumista innolla. Ensimmäiset 45 minuuttia
olivat odottelua ja tarkastelua siitä, mitä päivä
tuo tullessaan. Ihmiset tulivat ja menivät - he selvästikin
kartoittivat mitä messutarjontaa tänä vuonna löytyy.

Ensimmäinen uskalias saapui luokseni näytehoitoon 9.45
ja sen jälkeen kalenteri täyttyi rivakassa tahdissa aina
viimeiseen aikaan saakka. Tunnelma oli huipussaan ja tapahtuma täynnä
naisenergiaa.

Kiitos kävijöille ja tukijoukoille
Messut antoivat minulle innostusta ja iloa jatkaa tärkeäksi
kokemaani työtä. Lämmin kiitos kaikille näytehoidoissa
olleille ja osastollani vierailleille. Oli ilo kertoa teille vyöhyketerapian
maailmasta. Kiitos myös niille asiakkaille, jotka varasivat
ajan jo vastaanotolleni.
Lämpimät kiitokset myös teille, jotka olette antaneet
omaa aikaanne ja tukeanne minulle ja toiminnalleni. Kiitos rakkaalle
perheelleni: Tapsa, Juuso ja Ina, vanhemmilleni, veljelleni Juhalle
ja hänen perheelleen - etenkin Lassille, Annelle, Minnalle,
Marja-Leenalle ja Annille. Apunne ja tukenne on ollut korvaamaton!
Messupäivien kilpailuissa onnetar suosi:
Ulpu-Maria Ikonen
Pirjo Heinonen
Tervetuloa terapiaan!
|
|